Iso ja kameraa nopeampi pentu.

No niin - muka liikaa kiireisyyttäni en ole ehtinyt päivittämään blogia. En kyllä ollut lapsenakaan päiväkirjaa kirjoittavaa tyyppiä, joten vastedeskin päivitykset pysynevät säännöllisen epäsäännöllisinä. Häkellyttävän suuri prosentti blogeista kuolee pois päivittäjän laiskuutta muuten...

Minulle tämä onkin eräänlainen arkisto koiranpoikamme kasvuvaiheista: onneksi olen sentään ottanut matkan varrella hieman kuvia. Valitettavasti moni on laadultaan aika vaatimattomia johtuen matkapuhelinten vaatimattomasta optiikasta, mutta on joukossa aika hyviäkin otoksia. Yksi arkinen syy tähän kuvien hitaaseen tänne päätymiseen oli hukassa ollut puhelimen USB-johto, joka tietenkään ei voi olla standardi mini-usb, vaan jokin marginaalisesti erilainen malli. Bluetooth-lataus taas saa maalin tuijottamisenkin vaikuttamaan action-elokuvalta, joka ei nyky adhd-elämän tahtiin sovi.

Titukseen. Pentumme on kerännyt kesä aikana näyttävän kokoelman punkkeja. Rohdot eivät puutiaisia lannistaneet ja luomu-yrttipanta teilasi vain astmaattisen isännän.

Titus on nyt hiukan reilu seitsenkuukautinen poika, josta eläinlääkäri totesi aivan äskettäin sen olevan hoikka, ja myöskin suurin hänen koskaan näkemänsä Cottoni. Komeat yhdeksän kiloa kellotti eläinlääkärin digitaalivaaka, kun Titus Flavius sille tanssahteli. Tosin nimikaimalleen, hyvän ystäväni jo ammoin edesmenneelle Titus-nimiselle Rottweilerille meidän Cotonimme häviää vielä komeasti noin 70 kiloa.

Nimi velvoittaa suureksi siis.

Temppuja Titus ei ole juurikaan viitsinyt opetella: kennelliiton koirakoulu meni hiukan plörinäksi, kun olisi pitänyt harjoittaa katsekontaktia juuri siinä vaiheessa, kun otsatukka peiti silmät ja oli ihan liian lyhyt pysyäkseen ponnarilla. Titus osaa kyllä mennä maahan, istua antaa tassua, heittää yläviitosen ynnä muuta hyödyllistä. Sitävastoin sellaiset tylsät asiat kuin paikka, seisominen tai vierellä juoksu tapaavat muuttua lennosta luoksetuloksi, istumiseksi tai isännän lahkeiden jahtaamiseksi.

Titus on jo osannut keväästä saakka pyytää ulos: jos ei hienovarainen tuijotus tai pieni urahdus riitä. Seuraava askel on kipakka haukahdus. Mikäli ihminen on tarpeeksi tyhmä ollakseen ymmärtämättä, ottaa koiranpoika uusilla isoilla ja paljon tylsemmillä aikuishampaillaan ihmistä hellästi sormesta kiinni ja alkaa kiskoa kohti eteistä.

Reviirin merkkaus on sekin jo löytänyt tiensä uroksemme tapa-arsenaaliin. Aluksi tosin jalan nosto alkoi hieman haparoiden. Ensin nostettiin jalkaa noin kuusi millimetriä sekunniksi ja sitten pissattiin perään niinkuin ennenkin tai käänteisessä järjestyksessä, toisinaan nousi puun vastakkainen jalka, joskus etutassu. Välillä koipea nostettiin  niin korkealle että selälle kierähdys oli lähellä. Näistä yrityksistä yleensä seuraa mahan pesu... Mutta nyt reviiri kierretään jo säännöllisesti ja merkataankin jo suhteellisen systemaattisesti.

Sosiaalistuminen on sujunut hyvin. Titus pärjää lähes kaikkialla ja kaikkien kanssa. Eilen viimeksi hämmästytimme eräänkin Portugalin vesikoiran omistajan, joka sanoi että äreä kasvattinsa ei voi sietää poikakoiria: eipä aikaakaan kun Vesikoira jo kutsui Cottonia leikkiin. Totuuden nimessä on vastaan tullut useampikin koira joidenka mielestä Tituksen ystävällisyys ja into ovat hieman päällekäypää sorttia. Nämä koirat useimmiten vain tahtovat kauaksi valkoisesta pyörremyrskystämme.

Silti palaute on voittopuolisesti paitsi positiivista, myös spontaania. Titus pitää kaikista ja monet pitävät Tituksesta.


Valloitusretket ovat kohdistuneet kauppakeskuksiin, lentokentälle ja ennenkaikkea yliopistolle ja siellä Tituksesta on kouliutunutkin oivallinen terapiakoira, josta on saanut kuulla mm. että "Ai, osasto tarjoaa nyt ilmaisen terapian" kun rasittuneet opiskelijaraukat kävivät pitkin kevättä
rapsuttelemassa kyltymättömän innostunutta Titusta.

Tituksen lelujen "puoliintumisaika" on ollut lyimmillään n. viisitoista sekuntia. Temi tulee siitä että eräs laadukaan merkkinen sammakon muotoinen tennispallon ympärille rakennettu lelu oli preparoitu jalkoihin, päähän ja tennispallomaiseen vartaloon noin viidessätoista sekunnissa. Pallon kuorimiseen ja kumisen sisuksen silppuamiseen menikin sitten jo kokonainen minuutti. Tässä valossa olemme olleet hyvin tyytyväisiä, kun koiramme tuhoamisvimma on rajoittunut varsin tiukasti omaan leluvalikoimaan ja niistäkin vain harvoihin ja valittuihin.

Huonekalut ovat pitkälti säästyneet pentunaskaleiden vaihtumisen jälkeen. (Koputtaa puuta)

Pieni kriisikin ehti olla, kun Titus päätti olla syömättä mitään nappulaa: viikon ihmettelyn ja neljän erimerkkisen nappulan jälkeen selvisi kasvattajan avulla, että Titus oli siirtynyt syömään ruokansa kuivana. Matkaan mahtuu myös yksi yhteentörmäys polkupyörän kanssa, josta selvittiin onneksi revähdyksellä. Vatsatauti ja korvatulehduskin. Muutoin pentumme on ollut terve ja hyvävointinen. Tällä hetkellä Cotonimme vaihtaa karvaa, ja se näkyy lähinnä pieninä katkelleina karvoina mustassa paidassa pesun jälkeisen föönauksen jäljiltä. Lisäksi on tietysti esittää alati uusiutuva kokoelma takkuja. Kun koiran saa näin rapakeleillä pestä kurahaalarista huolimatta vähintään kerran viikkoon, voi vai kuvitella mikä työ kasvattajalla on yli kymmenen koiransa kanssa. Pesu ja kuivaus vie meiltä nyt harjaantumisen myötä noin 40-60 minuuttia, kun aluksi paljon pienemmän pennun kanssa meni kolmatta tuntia.

Siksipä kateellisena katselin kun Munkkiniemessä käydessämme Igoria moikkaamassa pojat temmelsivät kosteassa ruohikossa ja valkoinen Göötti vain ravisti itsensä puhtaaksi. Risuinen mutakasamme ravisti kyllä itseään myös, mutta pysyi silti likaisena aina kylpyhuoneeseen asti.

Lukemattomat ovat olleet ne usein kysytyt kysymykset tänä kesänä, jotka ovat:

1) Eikö sen ole hirveän kuuma tuossa turkissa?
2) Eikös tuo turkki ole hirveän työläs pitää puhtaana?
3) Onko se aina noin iloinen?
4) Onko se aikuisenakin noin ihanan pehmeä?

Vastaukset:
1) On ja ei ole, sillä rotu on peräisin Madagaskarilta, jossa on tunnetusti hieman kuumempi kuin Suomessa. Toki riittävästä vedensaannista on huolehdittava ja käytimme viilentämiseen mm. pakastettuja, kosteita pyyhkeitä sekä jääpalojen rouskimista. Kuumempi silti mustalla Labradorinnoutaja tuttavalla oli kesäpäivänä.
2) On. (Mutta siinäkin kehittyy harjoituksen myötä.)
3) On. Aina.
4) On tietääkseni.

Sitten kuvia:

Palloleikkiä koirapuistossa.

Frisbeen Titus löysii lumien sulaessa, ja toi sen samantien kotiin

Tämä...

...kuvasarja...

...otettiin...

...kameran...

...Sport-asetuksilla.

"Olin vielä viiden metrin päässä kun painoit laukaisinta."

Sosiaalistumista koirapuistossa

Kaiken kaikkiaan elämäntäyteinen kesä!

Fight the power!

Onni on...


Kävelylenkit ovat pidentyneet kuukaudessa jo kilometriin ja hieman ylikin. Lisäksi yleensä ohjelmaan kuuluu seuraamista ilman talutinta takametsikössä, sekä vapaata reuhkaamista. Tämän päivän reissu tiivistettynä kuviin:

"Tuossa se oli keskellä vielä kun painoin laukaisijasta..."

"Tuonnehan se jo ehtikin..."

Kamera on kiinnostava...

Kepin jäystämisen riemua.

Hauskaa oli, kuten näkyy...

"Suihku on paholaisen keksintöä"

Pfffff!

Tuunattu Titus

 Argh! Eilen pesin koiran ja tänään pesin uudestaan. Kelit ovat sen kaltaiset, että valkoinen koira on suurinpiirtein yhtä fiksu valinta kuin laskuvarjohyppy pelkällä selkärepulla.

Titus, talven lapsi on huomannut että multa ja muta ne vasta jänniä ovatkin ja mikäs minä olen uuden elämän uteliaisuutta tukahduttamaan. Pois se minusta! Siispä noin 30 sekuntia uloslähdön jälkeen minulla oli käsissäni "West Coast Customs"-Cottoni: mustat tassut ja pääosin valkoinen - mitä nyt keskellä koiraa kulki keulasta perään musta raita. Sillä erotuksella tosin, että Tituksen tapauksessa raita kulki ala-, ei yläpintaa pitkin. >huokaus<

Kuin kaksi marjaa:

Titus - kurainen koira.

Bugatti -tuunattu urheiluauto.

Ja ei kun pesemään: homma, joka vie tavallisesti kaksi aikuista ja 40 minuttia vei tällä kertaa 50 minuuttia ja vaatekerran kuivumaan...

Valtakuntani kurahaalarista!

No valistusvirsi sikseen. Sää oli mitä mainoin ja Titus toimii mainiona motivaattorina käydä haukkaamassa happea itsekin. Ilma oli mitä kaunein ja kävelyretki oikein viihdyttävä. On mitä mainiointa hupia seurata kun koira seuraa naapuruston viimeisimpiä juoruja kuono tiukasti maassa, sännätäkseen seuraavaksi päättömästi viidentoista metrin päähän silkasta olemisen riemusta.


Keskivauhtina yksi kilometri tunnissa ei päätä huimaa, mutta sen enempää minä kuin pentukaan emme sen parempaan pysty...

Pojatkin on nykyisin helpompi taivutella ulos. Kaiken kaikkiaan koirasta on ollut siis iloa niin fyysisesti kuin henkisestikin...


Rotusortoa kauppakeskuksessa

Hämmentävästi tulimme häädetyksi Verkkokaupasta ulos eilen: olimme ostamassa Saijalle tietokonetta, kun myyjä tuli kertomaan, ettei kauppaan saa tuoda koiria. Mikäpäs siinä, mutta hämmennykseni lienee ymärrettävää, kun ottaa huomioon että näköetäisyydellä kaupassa oli toinen, suurinpiirtein vasikan kokoinen ja kutakuinkin suden näköinen koira??!

Ilmeisesti vanha kiusanteon logiikka pätee tässäkin: ahdistele pienempääsi, sillä lailla oma nahka on paremmin turvassa. Sylissä oleva koiranpentu on helpompi häätää kuin iso ja ruma peto...

Koirarotusortoa jos mitä, sanon minä...

Sellossa taasen saa koiran kanssa mennä kaikkialle. Ruoholahteen ei. Toista kiinnostaa koiranomistajen(kin) rahat, toista ilmeisesti ei.

Viisi viikkoa takana (and counting)

Lauantai koitti ja koko perhettä jännitti Tituksen rokotuskäynti. Titus oli käynyt läpi koulutusleirin, jossa mm. on harjoiteltu niskanahan venyttämistä ettei se rokottaessa tulisi yllätyksenä. Monta palaa kinkkua on hotkittu yhden piikin ottamiseksi.

Pestynä lähdössä lääkäriin.

Ensin piti tosin käydä 40 minuutin kiirastuli koiran pesemiseksi. Ihme homma, että vaikka useimmat koirat pitävät vedestä ja uimisesta niin ene ole vielä tavannut yhtäkään yksilöä joka viihtyisi suihkussa. Kun sitten oli saatu kaksi aikuista ja pieni koira märäksi ja lopulta pestyä ja kuivattua, kelpasi Tituksen taas olla. Puhtaasta olosta Titus selvästi nauttii: raivokas rapsutus loppuu kuin seinään ja olo asettuu muutoinkin aika lailla. Pieni kostopissa piti tietysti tehdä eteisen matolle, ihan vaan muistutukseksi suihkun kurjuudesta...

Mattoja ei ole tosiaan koskaan pesty samaan tahtiin. Prosenttiosuus ulos ja sanomalehdelle osuneet vs. matto- tai lattialammikot on onneksi jo reippaasti voiton puolella.

No - puhdas hauva kuljetuskoppaan ja Volvon keula kohti Lauttasaarta.

O tempora, O mores!

Edellinen koirani (20v sitten) matkusti ihan vaan takapenkillä...










Piikillä:
 
Eläinlääkäri tarkisti koiruuden ja totesi Tituksen "ei laihaksi, vaan ihan sopivaksi", naureskeli rodun olevan nirson maineessa, kun ihmettelin ettei nappulat näytä elikolle maistuvan ja totesi hampaiston ja turkin hyviksi. Summa summarum - hyväkuntoinen ja kaunis yksilö.

Pistoksen aika: kehäkettu eläinlääkäri heitti Tituksen kuonon eteen kourallisen nappuloita, joita Titus alkoi perheensä hämmästykseksi popsia hyvällä ruokahalulla. Ennenkuin koira ehti edes huomata mitään, oli tohtori jo tuikannut rokotteen niskanahan alle. Eikä hurtta edes inahtanut!!?

Menin siltä seisomalta ostamaan paketin kyseistä kuivamuonaa...
 

Pahaa aavistamaton pentu tutkittavana.

Kaikki kuten pitääkin.

Piikki pistetty jo, eikä moppi edes huomannut...

Nam!

Kuole, kurja kumikana!

Taktinen kumikana. (sormet kiittävät)

Palkkioksi reippaudesta (ja vähintäänkin yhtä paljon muun lauman sormien suojaksi) hankimme ns. Tactical Rubber Chicken-tyyppisen vahvistuksen viihdearsenaaliin.

Taktisen siitä tekee toiveajattelu vähemmän reikäisistä sormista ja sukista, kengistä puhumattakaan. Pennun puruhalut ymmärrän, mutta en sitä miksi ihmeessä betoniseinää pitää jäystää...

Kana oli jättimenestys: stressaavan päivän päätteksi Titus harrasti tunnnin verran showpainia kukkoa vastaan. Kuten videosta näkyy testosteronia pennussa ainakin piisaa.

Kumikanan kuritus onkin ollut illan ehdoton suosikkipuuha:

Gotcha!

Ensimmäinen erä:

 

Toinen erä:

 

Valokuvista:

Ulkokuvien puute selittyy sillä, että Titus on toistaiseksi onnistunut olemaan kameramme automatiikkaa nopeampi: ulkona elosalama ehtii pois kuvasta jo kauan ennen kameran koneiston heräämistä. Lopputuloksena on ollut pari tusinaa tyhjää maisemakuvaa sekä toistakymmentä valkoista suttua.

Laitan siis tähän lopuksi katkelmia viiden viikon ajalta. Kuvista huomaa, että tullessaan häsin tuskin kolmekiloinen kirppu on jo venähtänyt aika lailla ja painaa jo nyt 4,5kg.

Shamaani pusutin

Vertaa koiran kokoa lelukoriin kanavideoissa. Kasvuvauhti huimaa...

Rapsutusta ei ole koskaan liikaa.

Pöydänjalka peittoaa koiranpedin mennen tullen

Tara, Tituksen emä.

Kaksi sekuntia sitten istuin vielä kahden metrin päässä ja isäntä luuli painaessaan laukaisinta saavansa kuvan istuvasta koirasta...

Heippa! Ensi kertaan.

Tähän asti tapahtunutta.

Terve!

First contact - kasvattajan luona katsomassa: ikä neljä viikkoa.

Viikolla seitsemän Titus tuli taloon ja asettui muitta mutkitta taloksi. liukkaat lattiat takasivat lyllertävän tyylin aluksi, mutta se ei pitkään menoa haitannut. Yöt ovat sujuneet hyvin alusta asti. Talvitakki oli paukkupakkasille pakko hankkia että ulos uskalsi mennä.

Syöminen on sujunut kohtalaisesti, erityisesti possun kylkiluut tuntuvat olevan herkkua. Mieluisa nappula on vielä hakusessa. Myös isäntäperheen sormet ja kengät ovat erityisen mieluisaa purtavaa. Pakastimen oven käynti on selvästi paras luoksekutsu...

Ulkona käymisen idea Titukselle kirkastui noin viikossa: kaikissa mahdollisissa väleissä kiikutettiin ulos palelemaan. Ennenpitkää väistämätön tapahtui ja jutun juju alkoi paljastua Tituksellekin. Nykyisin pentu osaa jo toisinaan pyytää ulos kun on hätä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että talvipentu on ehdollistunut tekemään tarpeensa lumelle, joka näin kevään edetessä on jatkuvasti hupeneva luonnonvara. Tituksen on tehtävä vaikeita ratkaisuja muutaman vikon sisään...

KAIKKI vastaantulijat ovat ehdottomasti kiinnostavia ja suru on suuri kun joku pääsee livahtamaan ohi ilman tervehdystä.

Leikki se on lapsen, koiralapsenkin työtä. Aluksi Titus nukkui suurimman osan ajasta, mutta nyttemmin leikkiinkutsuhaukahdus kajahtaa tämän tästä.

Sosiaalistumista on harjoitettu mm. laulutunnilla, useammissa kokouksissa, automatkoilla, bussimatkoilla kävelylenkeillä jne.jne. Yksinolo on jäänyt muun lauman sairastellessa aika vähiin.

Valloittaja Titus Flavius on tähän mennessä osoittautunut varsin oivalliseksi yliopistokoiraksi seuratessaan emäntäänsä kaikkiin kokouksiin ja muutoinkin kaikkialle. Siinä sivussa on valloitettu varsin monta henkilöä laitoksella.

Taitorepertuaariin kuuluu jo tassu, etsimisleikit, istuminen, maahanmeno ja kyljelle meno.

Peti ei ole kovinkaan kiinnostava nukkumapaikka, on paljon hauskempaa nukkua ruokapöydän laippajalalla tai "isän ja äidin" sängyn alla lattialla. Pehmuste kun on jo omasta takaa...

Miellyttävän viileä laippajalka on hyvä alusta päiväunille.

  Julk

 Niin - ja viikko sitten Titus sai uuden kaverin: Igor-nimisen valkoisen Länsi-Göötanmaan pystykorvan. Pennuilla synkkasi heti ja voi sitä riemukasta haukkumista ja jahtaamista. Se olikin sitten rauhallisin ilta pitkään aikaan...

Eh-dot-to-man mukava kaveri tuo Igor.

Huomenna koittaa suuri päivä: Titus saa ensimmäiset rokotuksensa täyttäessään 12 viikkoa. Aamusta sen kunniaksi pesulle. Tosin Titus ei liene itse pesutapahtumasta liian innoissaan...

Puhdas Cottoninpoika 45 minuutin koetteluksen jälkeen...